Hitaasti pörisevä alkuvaiva liikutteli
vilkasta mielikuvitusta.
Kohta se sanoisi jotain, kuten että
ei enää halua hitaita lunkeja laivoja.
Nää aakkoset on jo kyllä kertaalleen
kirjoitettu, vaikka
voisihan niitä joskus
hieman avittaa ja rullallekin kääriä.
Tuolloin voisi keikahtaa yleisöstä esiin
taas se pilvetön utuinen kumma,
joka kaikissa näyttelijöissä halajaa.
Otin sitten minäkin tahdin, nousin
ja vahdin kerran taas niitä öitä,
jotka aamuun saakka valvoivat
ulvovina katraina susia.
Susien silmissä monistuivat tauot, joita
jokainen vaeltaja askelissaan,
nummen kanervikossa niittää
peläten että taaskin näkösällä ollut
kukkula ei veisikään sinne meren rannalle,
joka lupaa vietellä ensinäykkäsyllä.
Availin sitten eväitä ja tuumin kannon nokassa:
Eikö meri lupailekin liikaa?
Mitä jos haastattelisikin susia?
Pyytäisivätkö jäsenmaksua?
Riittäisikö lantti vai pyytäisivätkö kahta?
tiistai 6. huhtikuuta 2010
Kysymyksiä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti