Taloutta

Aika: kymmentä vaille kaksitoista. Paikka: Ravintola Merenneito. Nainen oli soittanut aikaisin aamulla puhelinvastaajaani ja jättänyt viestin, että tulisi tänne tasalta. Täällä voisimme puhua tapahtu­neesta kasvotusten eikä hänen tarvitsisi sadatella niin paljon vastoinkäy­misiään, joita oli ollut röykkiöittäin.

Aluksi naisen itsensä mielenkiinto ”tapaustaan” kohtaan oli ollut vähäistä. Olihan kulunut verrattain pitkä aika siitä, kun hänen löytämänsä pullo oli nostettu ylös merestä. Nainen ei ehkä muistanut kaikkea. Kaikki kuitenkin viittasi siihen, että pullo oli olemassa. Ja se oli hyvin säilynyt (näin nainen kertoi ajatelleensa nuorena tyttönä löydettyään pullon, hieman ennen kuin pullo riistettiin hänen kädestään ja toimitettiin vastuullisen ympäristöjärjestön tutkittavaksi).

Pullo oli aluksi ollut maitopullo. Oli ollut olemassa jakeluprosessi, jossa pulloa oli käytetty ravintoaineiden kuljetukseen ja säilytykseen. Pulloa koskevan materiaalitiedon selvitykseen ja sen tuotannollista elinkaarta koskeviin historiallisiin analyyseihin oli kulunut asiantuntijaresurssien pääosa. Kuinkas muuten. Pullon sisältä löydettiin tosin vielä paperi, ja siihen liittyvät yksityiskohdat todettiin syntyneen ihmiskäden luomistyön tuloksena, mutta ne ”yksistään” olivat vähäpätöisiä sen rinnalla, että pullon paikkatieto oli jo pidemmän aikaan antanut aihetta jo tehtyjen haitallisten muutosprosessien paikantamiseen. Olihan merenpuhdistusprosesseissa voinut vallita epätarkkuutta jo viisikin vuosisataa sitten. Voitiinhan olettaa, että meret eivät olleetkaan vielä riittävän puhtaita kaloille.

Naiselta asiaa oli turha kysyä. Niin sanottiin. Paperiinkaan sisältyneen viestin semanttista laatua ei pidetty kovinkaan työläästi selvitettävänä yksityiskohtana eikä edes kovin mielenkiintoisena, koska siihen ei liittynyt ympäristöoikeudellisia näkökohtia. Kun nainen tiedusteli asiaa henkilökohtaisiin tiedonvapausoikeuksiinsa vedoten, hänelle kerrottiin, että selvityksen tuloksena pienet mustepisteet olivat muodostaneet merkinkantajan, jonka arveltiin tarkoittavan E-kirjainta. Annettiin ymmärtää, että paperille oli kirjoitettu vapaalla kädellä kirjain ”E”. Päälle päätteeksi tutkimusjohtaja tokaisi: – ”E”-kirjain oli mitä ilmeisimmin merkinnyt jotain vain lähettäjälle itselleen, joten sitä oli mitä suurimmassa määrin pidettävä "yksityisenä". Lopuksi tutkimusjohtaja allekirjoitti haarakkeen ulokkeellaan. Sen pituinen se ja nainen sai käsiinsä tutkimusraportin.

Koska naisella ei ollut löytäjän oikeudellaan edellytyksiä vaatia laajempia lisäselvityksiä, oli vaatimusten mukainen tiedonvälityskokous jäänyt lyhyeen. Löytäjän ja omistajan oikeuksia oli jo aikoja sitten kavennettu mukauttamalla niitä "tapahtuman" virtausasteisiin. Kyseltyään niiden merkitystä komissiolta omassa tapauksessaan naiselle tehtiin selväksi, että pullo oli ehditty tuhota. Enempää tietoa ei siis yksinkertaisesti ollut saatavissa. – Ei komission suunnalta, kertoi naiselle eräs hänen ystävistään. – Komissiossa ei viitsitä seurata ajan tuulia. Ei tunneta ajallistuvaa läsnäoloa, ei minkäänlaista sulavuutta. “Tapahtuman“ jälkeen oli opittu luottamaan vähennyksiin.

– Oli kuitenkin melkoinen ihme, että eksyit Hankoon samalla kuin hekin. “Runoilijahan“ moitti jo tuolloin kaikkia niitä, jotka eivät ”uskaltaneet” turvautua säkeisiin. Mutta mitä nuo ”runoilijan” säkeet olivat, johon me katosimme niin yhtäkkisesti? Antaisin mitä tahansa, jos tietäisin, mitä ne ovat.

– "Tapahtuman" yhteydessä oli vielä tuiki tavallista ihmetellä sitä, mutta sitten "ei kuulunut enää askelten kopinaa”. – Runoilijan aikaan "tapahtuma" tuli tunnetuksi hänen toimiessaan kohdistimena. Vielä eilenkin häneen saattoi törmätä toimittamassa "yksityisiä".

– Rannalle ei ollut olemassa minkäänlaisia liikenneyhteyksiä, “kun itse haukkasit vartaasta“. Mitä olit oikeastaan aikeissa tehdä siellä? Kerroit minulle siitä aikaisemminkin - siinä sinulle panoksia - mutta harvoin tyttö pieni, harvoin jaksamme seurata kenenkään ajatuksen juoksua samalla tavoin kuin sinun. Miksi et puhuisi meille? On melkein mahdotonta, että kukaan tekee, tai on tullut tehneeksi mitään sellaista omasta tahdostaan kuin sinä. Luuletko, että pullo avattiin ulokkeilla. Siitä ei kai voinut olla epäilystäkään?

– Istuin erityisessä ohjauksessa. Säleikkö oli juuri irtaantumassa vasemmasta kiinnityksestä. Otin sen pois salpamekanismeihin saakka. Jouduin käyttämään niihin aikoihin paljon "välitilaa" toimiessani tutkimusteni ohella komission autonkuljettajana. Säleikkö oli sillä kerralla huonolaatuista ... ruokahalunikin palasi vasta kolmantena päivänä.

– Mutta sait tottumuksen pulloon. Kouraistiinko sinua?

– En huomannut sen askelmia ennen kuin se viilsi itsensä irti. Jotakin putosi kauas alapuolelleni. En tiedä miksi. En edelleenkään tiedä miksi. Minussa oli valmiuksia kiinnitykseen, kun se putosi. Komission tutkimusmielenkiintoon kuuluivat rantojen eheytys- ja virkistyshankkeiden läpivienti. Punoin ylempää ja alempaa toisiinsa, kunnes luulin hetken aikaa, että ”kuuta ja taivasta voisi koskettaa” jollakin tavoin. Kuin ”paljettikangasta”. Muistelin runoilijan säkeitä, toisintoina "tapahtumasta", mutta en malttanut olla uskomatta niihin. Ne tuntuivat irrottavan minut jostakin. Toimivan irrallaan minusta. En tiedä miksi. En edelleenkään tiedä miksi.

– Se oli siis mielestäsi kiinnitettävissä. Sait nielaistua sen melkein kuin “juottovasikka“. Se oli siis seilannut kaikessa tuossa kauheassa roinassa. Sen oli täytynyt pudota jonnekin. Silloin varmaan toivoo helposti, että sitä ei olisi koskaan löydettykään. – En kyselisi näin ellei minulla olisi raportointivelvollisuutta. Aloitko toimia löydöksesi mukaisesti vai et?

– Se ei ollut minun vallassani.

– Kuinka voit sen tietää? Eikö se ollut liitettävissä, yhdistettävissä jälleen kerran. Puuttuiko sinulta rohkeutta? Kerro vielä uudelleen: mikä irtosi? Otitko sinä sen sisällesi?

– Se ei voinut … se ei kuulunut minuun. Se putosi … se ei pudonnut. Se oli hetken aikaa sisälläni. Sillä oli elämä, vaistonsa, kielensä … “Suloinen perse!“ … komissionääri irrotti säleikön … Minua ei ollut, ranta oli kuihtunutta … se oli vain yksi monista. Minut ympäröitiin …

– Saivatko he siitä otteen. Miten he tekivät sen? Saivatko he säleikön korjatuksi?

– En halunnut, että he tulisivat sisääni. He kiskoivat minua lähelleen … Käteni väännettiin selän taakse … Olisiko minun annettu ahnehtia? Mitä he olisivat siitä kostuneet? Katselin merestä kohoavia kasvoja … Heillä ei ollut mitään aihetta kohdella minua niin kuin kohtelivat. He vaativat minua tulemaan luokseen …

– Entä sitten? Etkö pitänyt sitä kiinnostavana?

– … pullon suu oli rikottu ja sen terävät särmät viilsivät ihoa …rantakaislikossa lojui ruosteisia tynnyreitä … rannat olivat täynnä viheliäisiä heinäsirkkoja … – Alkoi putoaminen …tynnyrit lepäsivät vieritysten toisiinsa nojaten, kun he … he …Pudotuksen verivirrassa heidät nielaistiin yksi toisensa jälkeen … ”Pidä kiinni ratista! Pidä kiinni ratista!" … minulla ei ollut aikomustakaan suostutella ketään puolelleni … en tuntenut heistä ketään mieleisekseni …

Eikö siinä ollut ”hohtoa”?

Terävimmät heistä viskelivät toisiaan kivillä toisten rypistellessä ihoaan … ¨että heistäkin olisi kerran tullut kaloja” … ”Juoskaa se narttu kiinni!” … Niin paljon tynnyreissä oli ”kasvatettuja”, että verkot notkuivat ”Pietarin kalansaaliin” painosta suurten troolialusten kaataessa sätkiviä kalaryhmittymiä kuivumaan rantahietikolle … Ei! Et voi milloinkaan käsittää kuinka paljon vaivaa siihen kaikkeen kului … aurinko oli kaiken tiellä … se oli … kirkas, mutta niin lähtemättömän ankara, että siltä oli mahdotonta suojautua. – Säleikön sulkeuduttua olimme jälleen yhtä, vaikka tunnistin lähelläni vielä jonkin aikaa ”tunnetta” … samaa … joka edelsi ”tapahtumaa” ”vierauden kohmelossa … ikään kuin ohdakkeen … ”Saman vanhan Eroksen tilaa ryöstävän ohdakkeen”. Se oli … ja se ei ollut … pudonneen ahdinkonsa tähden … – Siinä sinulle raporttiisi … mutta älä unohda tätä … älä unohda tätä koskaan … alaikäisyys ei ole moite … älä unohda koskaan … kaupunkiemme valot ovat synkät, mutta ne eivät ole nähneet vielä mitään. Et ole nähnyt vielä mitään … et ole nähnyt vielä mitään …

Nainen ”itki”.